Syksy on täällä. Se näkyy puiden kuivettuneissa lehdissä sekä tienvarsien punertavissa puskissa. Taivaskin on harmaa ja ilma seisoo. Vain satunnaisesti tuuli leyhyttää otsahiuksia ja kutittaa korvantauksia. Niinä hetkinä minä hymyilen, vaikka viikonloppu sammutti silmieni palon. Onneksi sade ropisee vasten kattoa ja saa sydämeni rauhoittumaan.

Vielä vuosi sitten minä pelkäsin syksyn tuloa. Olisin halunnut pysäyttää ajan, jäädä kiinni elämäni kesään. Minusta välitettiin, minusta pidettiin huolta. Samalla tavalla minä annoin osan itseäni rakastamalla ja hoivaamalla. Päivät tuntuivat täydellisiltä, kun aurinko silitti ihoa ja poika puristi kättä. Aamujen kajo antoi toivoa, iltojen pimeys rauhaa. Vuorokaudenajalla ei ollut väliä, sillä jokainen hetki oli uusi askel kohti täydellistä maailmaa. Kuitenkin olisin toivonut, että vuorokausi olisi vain toistanut itseään – että aina aamuisin kalenteri olisi näyttänyt heinäkuun puoliväliä. Syksy merkitsi mutaisia ojia, märkiä sukkia ja alati vapisevaa alahuulta. Silmistä kuvastui syksyn harmaus ja suu kuvasi alaspäin kaareutuvia puita. Syksy oli tuskallinen matka kohti talven hiljaista syleilyä.

Kun minä nyt katson ikkunaan liimautuneita sadepisaroita ja haistelen paksua ilmaa, huomaan kaipaavani syksyä. Tahdon takaisin aikataulut, rutiinit sekä työntäyteiset päivät. Haluan lukea, laskea ja kirjoittaa, haukata kaksi suupalaa ja jatkaa taas. Tahdon tuntea iltatuulen poskillani, kun jalat kohtaavat asfaltin ja vahti kiihtyy. Kesällä elämäni hajoaa pieniin palasiin päivän pidentyessä ja tasaisen rytmin puuttuessa. Kuumuus tappaa aistit ja halut. Ei minun ole hyvä olla näin.

Nyt on helppo havaita, kuinka lähellä syksy on. Se on jo täällä, ihan nurkan takana, ja sylkee päällemme. Alati viilenevät yöt ja kukkaloistostaan luopuva puutarha viestittävät pimeän ajan saapumisesta. Ja ensimmäistä kertaa paluuni jälkeen tunnen sisälläni kuplivaa iloa. Tämä ei ole enää se sama kunta, josta lähdin Kainuuseen. Kotipaikka on joutunut syksyn hentoiseen syleilyyn ja ihmiset ajautuvat rannoilta kotiin. Arki koittaa, kaikki muuttuu. Ja muutosta minä kaipaan.