Ulkona aurinko paahtaa nurmikkoa kullanruskeaksi. Minä alistun herkän ihoni toiveisiin ja tyydyn seuraamaan polttavaa kesäpäivää ikkunasta. Sänkyni päiväpeite tuntuu viileältä ohuesti verhoiltua vartaloani vasten ja satunnaisesti tuuli heittää verhon ylleni, kutittamaan poskeani. Näen naapurit istumassa terassilla, perhoset kukkapenkissä ja kärpäset surisemassa vasten kirkasta ikkunalasia. Ulkona maailma elää ja muuttuu, mutta täällä sisällä on tilaa vain minun räiskyvälle olotilalleni. Sisälläni kiehuu ja kuplii, mutta hetkittäin ruumiini uupuu kaikesta innostuksesta ja jännityksestä. Silloin painan luomeni kevyesti kiinni, mutta avaan ne pian taas, sillä mieleni syvyyksistä nousevat kuvat ja sanat eiliseltä. Jokainen muistikuva tärisyttää mieltäni ja kasvattaa sydämeni lyöntitiheyttä. Tunnen olevani, eläväni.

Jalkojani polttaa yhä siitä kohdasta, johon kylmä rullakko osui. Polte ei johdu kivusta tai hermoratojen vioittumisesta vaan siitä uskomattomasta tunteesta, joka sinkoili sisälläni superpallon tavoin. Kuvittelen hymyn uudelleen ja uudelleen. Selaan läpi hymyarkistoni ja olen varma, etten löydä toista samanlaista: leikkisää, mutta aidosti pahoittelevaa. Ei ole hymyä, joka vastaisi hänen huultensa kaarta, ei ääntä joka kaikuisi korvissani samalla tavalla. Ihastumisen tunne kutittelee mahanpohjassani, enkä tiedä, kuinka minun tulisi olla. Maata vatsallani? Seistä päälläni? Kävellä käsilläni? Tällä hetkellä minun on koetettava hillitä itseni ja alati poukkoileva mieleni. On ryhdistyttävä, näytettävä hillityltä, vastattava naapurin tervehdykseen ja kasteltava hengestään taistelevia kukkasia.

Kahden tunnin päästä minä teen jo matkaa. Lasken kilometrejä, jopa senttejä. Minuuteista teen pääni sisään toteutumattomia yhtälöitä, joista johdan loppuviikkoni aikataulun. Pyöräilen, matkustan junalla, kävelen ja lopulta olen perillä. Hiljaa mielessäni rukoilen samanlaista päivää kuin eilen, vastausta yksinäisyyteeni. Minulta on viety jo sadepäivieni enkeli, enkö saisi jotain takaisin? Samassa rukouksessa muistan lausua kiitoksen eilisestä. Toivon vain, ettei se jäänyt viimeiseksi. Vielä viisi vuoroa, viisi mahdollisuutta.